Olen musiikin maisteri, musiikin ja äänen ammattilainen, äänitaiteilija ja kirjailija.
Saksofoni vaihtui monochordeihin ja yläsävellauluun, kun olin parantunut tinnituksesta.
SAKSOFONISTINA
Olen Sibelius- Akatemiasta valmistunut saksofonisti (v.1991 musiikin maisteri), jonka loistokkaan uran katkaisi uupumus, tinnitus ja yliherkkä kuulo. Saksofonistina soitin vierailevana muusikkona orkestereissa, pidin resitaalikonsertteja ja soitin Duo Velvetin kanssa erilaisissa tilaisuuksissa. Opetin myös saksofoninsoittoa useissa musiikkiopistoissa ja konservatorioissa. Loin sekä Tampereen konservatorioon että Itä-Helsingin musiikkiopistoon saksofoniluokan nollasta päätoimisen tuntiopettajan luokkaan.
Opiskelin pariin otteeseen myös Pariisissa. Opiskelin vielä musiikkihallinnon tutkinnon, vaikkakaan en ikinä toiminutkaan musiikkiopiston rehtorina.
UUPUMUS, YLIHERKKÄ KUULO JA TINNITUS
Sitten tapahtui käänne, kun olin neljän lapsen yksinhuoltaja ja uuvuin. Lisäksi aloin kärsiä tinnituksesta ja yliherkästä kuulosta. Ainoa hetki, jolloin voin hyvin, oli äänihetket äänimaljojeni kanssa. Oma ääneni alkoi tulemaan myös mukaan. Näiden äänihetkien lopputulos oli se, että selätin kuulo ongelmani ja voimaannuin. Oli ihmeellistä huomata, että ei enää tinnitä ja olo alkaa olla kaikin puolin hyvä. Halusin kertoa kaikille tästä ihanasta äänen voimasta, mutta aika ei ollut vielä kypsä eikä minua oikein ymmärretty.
VALVEMETODI
Opiskelin joogaohjaajaksi (RYT500), Vedic Art opettajaksi sekä Sound Healeriksi Espanjassa. Pidin hoitavia konsertteja, äänijoogaa, joogaa, retriittejä ja pidin työpajoja sekä äänikoulutuksia. Tein myös äänihoitoja sekä ostin uusia ihania soittimia. Kaikesta oppimastani ja kokemuksestani syntyi ValveMetodi, missä yhdistän energiatyöskentelyä, hoitavaa ääntä, soittimia, taiteellisia menetelmiä, kehollisuutta ja maalausta.
VALVEMETODI ON TUTKITTU
Olen pitänyt tyhypäiviä ja ollut mukana TAIME- hankkeessa, missä taidelähtöinen menetelmäni tutkittiin.
LEVY SAKSOPHOBIA
Tinnituksen hävittyä 2016 äänitimme Duo Velvetin kanssa levyn Saxophobia. Oli mukavaa laittaa meidän keikkaohjemistoa levylle ja jatkaa sen jälkeen uuden parissa.
KIRJA VOIMAANNUTTAVA ÄÄNI
Seitsemän vuotta myöhemmin (2023) ilmestyi kirja Voimaannuttava ääni, missä kuljetan lukijan äänimaailmaan oman kokemukseni kautta.

Luon mystistä ja hoitavaa äänimaailmaa lukuisien instrumenttien lisäksi laulamalla yläsävellaulua. Käytän nykyään myös luupperia saadakseni kerroksia ja luotua vaikuttavaa musiikkia.
Nykymaailmassa suoritamme kaikkea. Olemme unohtaneet luontaisen olemisen, kehon kuuntelun ja elämän omia rytmejä kunnioittaen. Puhun sisäsyntyisestä äänenkäytöstä, kun kuuntelemme kehoamme ja annamme äänemme ilmaista itseämme läsnäolon tilasta vailla puskemista.

Mistä kaikki alkoi
ValveMetodi syntyi, kun antauduin äänien vietäväksi yksinäisinä hetkinä 2000- luvun alkupuolella. Korvien soiminen oli niin kauheaa, että itkin vaan uupuneena.
Lääkäri oli ihmetellyt korvaklinikalla, että miten ihmeessä pystyin soittamaan saksofonia, kun kipukynnykseni oli niin matala. Kuulonalenemaa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi ja sain jättää jäähyväiset kelan uudelleenkoulutukselle.
Huomasin saavani apua parista äänimaljasta, jotka olin ostanut messuilta. Niinpä istuin niiden kanssa päivittäin, kun lapset oli laitettu kouluun ja tarhaan. Pian lähti oma ääneni kuuluville. Ensin se oli aivan kauhea, mutta pikkuhiljaa minusta alkoi päästä erikoisia ääniä ja huomasin olevani iloinen ja voimissani. Yksi aamu vaan tajusin, että tinnitus oli poissa.
Olin niin innoissani tästä, että halusin kertoa heti kaikille tästä ihmeestä.
Resonanssi
Harjoittelin ja kehittelin tätä menetelmää edelleen. Menetelmä koostuu kehollisuudesta, itsetuotetuista äänistä, rentouttavista hetkista hoitavan konsertin muodossa sekä piirtämisestä/maalaamisesta. Resonanssi on ilmiönä menetelmän keskiössä. Kaikki on värähtelyä ja niinpä voimme omalla äänellämme löytää kehostamme resonanssitaajuuksia, joiden avulla viritämme itseämme.
Myös minun tuottamat äänet hoitavassa konsertissa vaikuttavat resonanssiin perustuen.
Olin mukana TAIME-hankkeessa, missä ValveMetodi tutkittiin. Pääsin karsintojen jälkeen mukaan hankkeeseen, missä tutkittiin taidelähtöisten menetelmien tuomaa apua uupumuksen uhan alla kamppaileville työntekijöille.
Pidin työpajoja ja tulokset olivat upeat:
Voimaannu taiteen avulla! -ryhmän palautteiden mukaan työpajan tavoitteet toteutuivat erittäin hyvin. Kokeilussa 66 % osallistujista koki saaneensa uusia näkökulmia omaan hyvinvointiin, uutta energiaa ja innostusta, stressin purkamisen ja palautumisen keinoja. Muutoksen portaat mittarin mukaan väsyneiden ja luopumisen vaiheessa olevien määrä oli laskenut 86 %:sta 32 %:iin ja 67 % oli löytänyt uusia näkökulmia työhön tai koki olevansa innostunut ja luova työssään.
Voimaannu taiteen avulla! Taime projekti, Espoo 2019
Ensimmäinen naissaksofonisti Suomessa
Valmistuin Sibelius-Akatemiasta solistisesta koulutusohjelmasta vuonna 1991.
Olin ensimmäinen naissaksofonisti, joka valmistui Sibelius-Akatemiasta.
Opintoja myös Pariisissa vuosina 1989 ja 1991.
Musiikkihallinnon opinnot 1992.
Diplomi joogaohjaajaksi (RYT500) valmistuin vuonna 2013.
Vedic Art opettaja 2013.
Sound Healer diplomi (Espanja) 2014.
Tämän lisäksi minulla on monia pienempiä kursseja ja koulutuksia.
Urani saksofonistina
Olen opettanut saksofoninsoittoa lukuisissa musiikkioppilaitoksissa ja konservatorioissa vuosina 1986-2004. Tärkeimmät niistä ovat Tampereen konservatorio ja Itä-Helsingin musiikkiopisto, missä kasvatin parista oppilaasta nopeassa tahdissa päätoimisen saksofoniluokan.
Molempien jälkeen jäin äitiyslomalla ja lopetin, koska en saanut koko luokkaani takaisin.
Esiintymiset ja Saxophobia levy
Duo Velvet sai alkunsa, kun tapasin Monna Relanderin (piano) Pariisissa Cité Internationalessa opiskellessamme vuonna 1987.
Meillä oli resitaalikonsertti kiertue Suomessa vuonna 1990 ja resitaalikonsertti Valkoisessa salissa 1991.
Tämän lisäksi keikkailimme soittaen kevyttä klassista ohjelmistoa ja levytimme Saxophobia albumin vuonna 2016, kun tinnitus oli jo hävinnyt. Kuunnellaksesi levyä skrollaa tämän sivun loppuun.
Teimme radionauhoja vuosina 1990-1991.
Avustin saksofonistina HKO.n sekä RSO.n orkestereissa vuosina 1989-1991.
Apurahat
Suomen kulttuurirahasto (SKR), ESEK, Paulon Säätiö
Opintoihin Pariisin konservatoriossa 1987 ja 1990.
Cité Internationale Des Arts taiteilija-asunto 1987 ja 1990.
Helsingin Kaupungin Kulttuurilautakunta, 1989 soittimen hankintaa varten ja 1991 konserttia varten.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) 2021, kirjan kirjoittaminen
Taiteen edistämiskeskus (Taike) 2022, taidemenetelmän kehittäminen
Äänitaiteilija ja Sound Healer
Kehitin työtäni ja uutta osaamistani pitämällä työväenopistossa ja aikuisopistossa äänirentoutuksia, kursseja ja oman äänen työpajoja 2000-2013. Yläsävellaulu ja hoitavat konsertit alkoivat olla kiinnostuksen kohteina. Huomasin, miten parantava vaikutus erityisesti ylä-sävellaululla on. Kehitin taidemetelmääni ja pidin hoitavia konsertteja.
Osuuskunta Voimavakka 2008-2013
ValveWellness toiminimi 2013-
Esiintyminen Slush 2018
Konsertti vesi meissä 2021 (Järvenpää talo)
Voit kuunnella hoitavia konsertteja sekä lisää menetelmästäni youtube- kanavallani.
Voit kuulla menetelmästäni lisää Sielun ääni- podcastista, mikä löytyy Spotifysta, Apple podcastista sekä youtubesta.
Voimaannuttava ääni
Halusin kertoa kaikille äänen hoitavasta vaikutuksesta ja haaveeni toteutui, kun kirjani Voimaannuttava ääni ilmestyi vuonna 2023 Viisas Elämän kustantamana.

Kirja Voimaannuttava ääni antaa tietoa, miten äänivärähtely voi auttaa meitä hermoston rauhoittamisessa ja palautumisessa. Kerron äänen vaikutuksesta oman tarinani välityksellä. Kirja sisältää myös harjoituksia.
Kirjasta voit lukea lisää tästä.
Hanke on tuonut selväksi, miten paljon hyötyä taiteellisista menetelmistä voi olla ihmisille. – Saimme mukaan muun muassa ihmisiä, jotka ovat itse tunnistaneet, että heidän voimavaransa ovat uhattuna, kertoo Espoon kaupungin kehittämispäällikkö Hanna Saaristo. Saaristo korostaa, että myös aivotutkimuksessa on käynyt ilmi, että taiteelliset menetelmät saattavat voida rentouttaa ihmisen mieltä.

"Todella hieno ja mieleenpainuva kokemus”
”Hyvä ja rauhoittava setti, joka tuli tarpeeseen”
”Fantastinen kokemus ja hyvä vetäjä. Meistä monelle jotain ihan uutta ja jännittävää ja samalla ihanan rento yhteinen kokemus”
"Fantastinen kokemus ja aivan ihana ohjelmanumero. Kerrankin sai vaan olla."
"Tämä oli rentouttava ja yhdistävä kokemus! Oikein positiivinen elämys."
"Todella hienoa ja mieleenpainuva kokemus. Ehdottomasti täytyy joskus mennä uudelleen."
"Ennen töihin tuloa ja töiden jälkeen olen tehnyt ääniharjoituksia kotona, mikä on rahoittanut mielialaani töissä ja pystyn mennä hyvin mielin töihin."
"Olen saanut konkreettisia keinoja rauhoittaa stressaantuvaa mieltäni. Aion myös jatkaa aiheeseen perehtymistä - löysin tästä "oman juttuni".

