ValveMenetelmän avulla valjastat oman äänesi kompassiksi ja virität itsesi uusille taajuuksille
VALVEMENETELMÄLLÄ OMAAN VOIMAAN
ValveMenetelmän avulla valjastat oman äänesi kompassiksi ja virität itsesi uusille taajuuksille
VALVEMENETELMÄLLÄ OMAAN VOIMAAN

VALMENNUSKOULUTUS
KOULUTUS
ITSENÄINEN OPISKELU SOUNDHEALING
MUUTOSMATKA SYVÄLLE ITSEEN JA OMAAN ÄÄNEEN.
ÄÄNESI KERTOO KUKA OLET.
HALUAISITKO SINÄKIN LÖYTÄÄ ÄÄNESI AVULLA TODELLISEN ITSESI.
TUTUSTU LISÄÄ
Olin mukana Voimaannu taiteen avulla- työpajakokeilussa, missä ValveMenetelmä tutkittiin. Tuloksena muutoksen portaat mittarin mukaan väsyneiden ja luopumisen vaiheessa olevien määrä oli laskenut 86 %:sta 32 %:iin ja 67 % oli löytänyt uusia näkökulmia työhön tai koki olevansa innostunut ja luova työssään. Lue lisää TAIME- hankkeesta tästä.
" Merjan valmennuksesta ja Kumauta kulhoa -kursseista on ollut minulle valtavasti hyötyä. Olen löytänyt sisäisen voiman ja luonut itselleni uuden ammatin. Merja on inspiroiva ja kannustava valmentaja. Suosittelen Merjan kursseja kaikille, jotka ovat kiinnostuneita äänien hoitavasta vaikutuksesta."
Elina Muotio
Äänikompassi
"Merjan valmennus on toiminut myönteisesti kaikilla elämäni osa-alueilla yrittäjyydestä perhe-elämään ja säätäminen on helpottanut kun pystyn paremmin keskittymään olennaiseen. Meditaatio on tullut arkeen mukaan ja sydänyhteys on auennut. Myös ääneni on paljon soinnikkaampi valmennuksen ansiosta ja ennenkaikkea ymmärrän paremmin kuka olen."
Mirkka Huhtamäki
Hyvinvointialan yrittäjä
" Merjan äänihoidot, nettikoulutukset ja retriitit ovat olleet mun elämää mullistava kokemus. Merjan opit, kokemus ja näkemys jota hän jakaa on vieneet mut oman voimani äärelle ja antaneet niin paljon työkaluja omaan elämään. Oon löytänyt paitsi oman ääneni voiman, myös oman ilmaisuni ja vapauttanut täyden potentiaalini maailmaan Merjan oppien avulla. Suosittelen jokaiselle, joka haluaa kehittää omaa ammattitaitoaan ja löytää oma sisäinen voimansa ja sieltä lähtevä oma ilmaisu ja täysi potentiaali Merjan valmennuksia. 🤎 ”
Sonja Bondarenko
Bondis Oy
" Tämä valmennus on kyllä ihan huippu: sulta oppii niin erilaisia tekniikoita ja harjoituksia kuin teoriaakin.Lisäksi sulla on sydäntietoisuus mukana ja se tuntuu niin hyvältä.
Kerran minulla oli sellainen olo, että apua, näin paljon mun pitää tehdä... sitten muistin sun sanat, että kuuntele sydäntäsi. jotka tuntuvat hyvältä sydämessä."
Satu Haapala
Resonoiva ääni
Nykymaailmassa suoritamme kaikkea. Olemme unohtaneet luontaisen olemisen, kehon kuuntelun ja elämän omia rytmejä kunnioittaen. Puhun sisäsyntyisestä äänenkäytöstä, kun kuuntelemme kehoamme ja annamme äänemme ilmaista itseämme läsnäolon tilasta vailla puskemista.
JA RENTOUTUMINEN
JA PALAUTUMINEN
IJA TYHY-PÄIVÄT
ASIAKKAANI SANOI KERRAN ÄÄNIHOIDON JÄLKEEN: "TUNTUU, KUIN OLISI NUKKUNUT VIIKON UNET"
LAITA SIIS AIVOT NARIKKAAN JA PÄÄSTÄ IRTI KAIKESTA, MIKÄ EI ENÄÄ PALVELE SINUA.
KESÄKUUSSA TAPAAMME ÄÄNIHOITAJAN RETRIITISSÄ JA ELOKUUSSA SIELUN ÄÄNI- RETRIITISSÄ.
MOLEMMISSA OPIT ITSESTÄSI JA ÄÄNESTÄ. PALAUDUT JA KOET LEMPEITÄ MUUTOKSEN TUULIA.
TYHY-PÄIVILLE TAI TILAISUUKSIIN TAIDEMENETELMÄÄ, TYÖPAJAA , LUENTOA TAI HOITAVAA KONSERTTIA.
TEEMOINA VOI OLLA OMA ÄÄNI, PALAUTUMINEN JA RENTOUTUMINEN, LUOVUUS...

Kirja Voimaannuttava ääni ilmestyi maaliskuussa 2023 Viisas Elämän kustantamana. Jos olet kiinnostunut äänen voimasta, niin suosittelen lukemaan tämän kirjan. Sen voit tilata itsellesi lähimpään kirjakauppaan tai tilata se Viisas Elänä kirjakaupasta, Adlibriksestä, Ultralehden kaupasta tai Tarotpuodista tai hyvinvarustetuista kirjakaupoista. Tämä kirja voitti Ultralehden yleisöäänestyksen 2024. Lue lisää kirjasta TÄSTÄ.
Alla tapoja työskennellä kanssani
PODCASTISSA KERRON ÄÄNEN VOIMASTA SEKÄ HAASTATTELEN ASIAKKAITANI.
YOUTUBESSA ON HOITAVIA KONSERTTEJA JA LYHUITA PIKKUVIDEOITA ÄÄNESTÄ.
SOIVA HEIMO ON YHTEISÖ, MISSÄ KUULET AINA ENSIMMÄISEKSI AJANKOHTAISET ASIAT JA VOIT KESKUSTELLA ÄÄNIJUTUISTA.
Joskus ihminen johdatetaan löytämään oma elämäntehtavansä kovan kautta. Niin minullekin kävi yli 20- vuotta sitten. Saksofonistina ja neljän lapsen yksinhuoltajana uuvuin ja sain vaivakseni tinnituksen ja yliherkän kuulon. Pääinstrumenttini saksofonin oittaminen oli pakko lopettaa, kun äänet saivat minut voimaan pahoin. Maailma pyöri ja huimasi. Ei ollut muuta tehtävissä, kuin soittaa messuilta ostamaani kulhoa. Sen soinnissa olo helpottui. Pian lähti oma ääneni mukaan ja äänien taikavoimat olivat saaneet minut entistä ehompaan kuntoon jopa niin, että soitin vielä Saxophobia levyn yhtyeemme Duo Velvetin kanssa. Levy on Spotifyssa ja voit tutustua siihen lisää tästä.
Soitinvalikoimani laajeni monochordeihin ja kristallikulhoihin, mutta tärkeimmäksi työvälineeksi tuli yläsävellaulu. Yläsävellaulu on tekniikka, millä pystyt tuottamaan kaksi ääntä yhtäaikaa ja se virittää oivallisesti aivoja. Opiskelin vielä Sound Healingia Espanjassa. Äänien hoitavat vaikutukset eivät olleet vielä niin tunnettuja, joten opiskelin myös joogaohjaajaksi sekä Vedic Art opettajaksi.
Tein paljon äänihoitoja, pidin hoitavia konsertteja, retriittejä ja opetin Sound Healingia sekä minua tilattiin pitämään TYHY-päiviä. Pääsin pitämään SLUSH.iin hoitavaa äänimaailmaa (2018) ja minut valittiin TAIME-hankkeeseen v.2019, missä taidemenetelmä ValveMetodi tutkittiin. Lue lisää tästä.
Kirjoitin kirjan Voimaannuttava ääni v.2023 ja se voitti Ultralehden yleisöäänestyksen v.2024. Kirjaan voit tutustua lisää tästä.
Koko tämän pitkän matkan olen kehitellyt jotain, mikä on saanut nyt muotonsa; VoiceHealer- ja SoundHealer- koulutusvalmennukset. Ja nämä ovat minun lempilapsiani.

Linda Peltokorpi
Lindasoundart
"Ensinnäkin tuhannesti kiitoksia ihanalle, iloiselle ja maanläheiselle Merjalle! Olet antanut minulle upeita äänen käytön oppeja joita olen saanut valmennuksessasi johdollasi harjoitella ja opetella! Suurkiitos myös kaikista runsaista materiaaleista ja videoista joista saan jatkossakin ammentaa itselleni työkaluja oman ääneni ylläpitämiseen ja harjoitteluun. Valmennuksessasi on avautunut minulle huikea äänen mahdollisuuksien maailma jota tulen hyödyntämään päivittäin. Ihanaa, että sain kanssasi kulkea tämän matkan ja löytää upean ainutlaatuisen ääneni jota en aiemmin osannut hyödyntää näin monipuolisesti kuin nyt osaan. Kiitos, Kiitos, Kiitos Merja💞
. Pirjo Wallden
pirjo.w_soundhealer
"Äänihoitajaretriitti oli tänä vuonna erityisen ihana! Tuntui, että kurssilaiset olivat erityisen harmoninen ja yhteen hiilaitunut porukka ja ehkä siksi ehdimme käydä läpi monia asioita ja hoitaa toisiamme rauhassa.
Merja sai meidät kaikki loistamaan omalla tavallamme ja valoi luottamusta itseemme pitäen meidät kuitenkin maanpinnalla ja juurtuneita.
Oli ihana huomata oma ja toisten kehittyminen ja sisäisen loisteen voimistuminen.
Lisäksi kurssilaisten kesken päästiin syvällisiin juttuhetkiin.
Kiitos Merja, kurssin ihana hengetär! Loit upean ja turvallisen tunnelman."
Leena Lindström
Leenan instatili
" Tämä valmennus ja ääni on ollut minulle puuttuva pala.
Koen, että valmennus on ollut matka ja valmennuksesta on jäänyt hyviä työvälineitä omassa voimassa pysymiseen..
Valmennuksessa saatavat henkilökohtaiset äänitteet ovat itselleni tärkeitä"
Kristiina Levonen
SAAT LIITTYMISLAHJANA KUUNNELTAVAKSI HOITAVAN KONSERTIN
VARMISTA, ETTÄ UUTISKIRJE EI MENE ROSKAPOSTIIN
I have read and agree to the terms & conditions.
" Kiitos lämminhenkisestä ja selkeästä opetustavasta! Kurssi oli hyvin organisoitu, materiaali oli laadultaan erittäin hyvää ja osiot ja jaksot olivat omaksumisen kannalta sopivan pituisia ja onnistuneesti teemoitettuja. Oli hienoa päästä toteuttamaan kurssia ja harjoitushoitoja itselle sopivaan tahtiin. Jaksojen lopussa olleet Zoomit olivat hyvä tapa kerrata opittua ja saada tukea itsenäiseen opiskeluun. Olennaiset ja tärkeät asiat välittyivät verkkokurssiopiskelussakin hyvin ja perheellisenä, ei-pääkaupunkiseutulaisena tämä toteutustapa sopi minulle mainiosti. Lisäksi se, että materiaaleihin voi palata vielä vuoden ajan, on kullanarvoista! Iso kiitos koulutuksesta – asiakkaani ovat pitäneet rentoutushoidoistani ja olen tosi onnellinen, että lähdin tälle matkalle!”
Sanna/Joogastudio
Voikkaan Shakti
"Minulle sopi hyvin käydä kurssin materiaalia jakso kerrallaan ja aloittaa heti äänimaljoilla harjoittelu pienin askelin ja saada äänimaljoja asia kerrallaan käyttöön. Omaan tahtiin etenevä materiaali sekä harjoittelu ja jatkuva tuki oli minulle tarpeen. Mahdollisuus esittää kysymyksiä ja saada niihin pikaisesti vastauksia oli itselle myös tärkeää matkan varrella. Äänimaljahoitojen tekeminen harjoitteluasiakkaille rohkaisi myös monipuolisesti kokeilemaan ja kuulostelemaan äänimaljojen mahdollisuuksia ja palautteet asiakkailta olivat tärkeitä oman kehittymisen kannalta. Kiitos Merja mielenkiintoisesta ja antoisasta kurssistasi."
Tarja Hongisto
Yhteyden saaminen äänimaljojen maailmaan näiden koulutuksien kautta antaa paljon. Merjan asiantunteva, kokenut lähestyminen aiheeseen ja ihmisläheinen opastus lisättynä ymmärrettävään neuvomiseen antoi minulle hyvät eväät alkuun pääsemiseen. Niinkuin Merja sanoo, oppiminen jatkuu elämän edetessä, intuitiolla ja kuuntelemalla kulhojen kerrontaa. Ja kuinka tärkeä oppia näiden herkkien asioiden kanssa itsensä suojaaminen hoitajana.
Tarja Rantala
Joogavintti
" Kurssi oli rakennettu niin, että se piti mielenkiintoa yllä lukea ja opetella koko ajan lisää. Yllätyin siitä miten syvällinen materiaali oli ja otti hienosti huomioon myös hoitajan energeettisen osan hoitoja tehdessä. Hoidan pääasiassa hevosia ja koiria ja tulevaisuudessa myös enemmän ihmisiä. Toimin Pohjois-Karjalassa, kotipaikka Kontiolahti ja käyn säännöllisesti myös Pirkanmaalla hoitamassa. "
Miina Mäkelä
Puhelussa käymme läpi tilanteesi ja teemme siihen kattavan kartoituksen. Puhelun lopuksi näemme myös molemmat voisinko auttaa sinua vielä lisää ja sopisiko tarjontani sinun toiveisiin ja tarpeisiin. Puhelu toteutetaan Zoom-videopuheluna ja on täysin maksuton eikä sido mihinkään.
HEI SINÄ, OLETKO VALMIS SIIRTYMÄÄN KAAOKSESTA TASAPAINOON?


VALVE METODI ON YKSINKERTAINEN MENETELMÄ VÄHENTÄÄ STRESSIÄ JA SAADA LISÄÄ RAUHAA SEKÄ TASAPAINOA ARKEEN
hei sinä, OLETKO VALMIS SIIRTYMÄÄN KAAOKSESTA TASAPAINOON?
Tutustu Omaan Ääneesi ja Löydä RauhA JA Tasapaino ElämääSI
Valve Metodi ON yksinkertaiNen, ja toimiva TAPA VÄHENTÄÄ STRESSIÄ
Jotta sinäkin voit taas nauttia elämästä ja voida paremmin ilman häpeää tai syyllisyyttä

Käytä ääntäsi hoitamaan ja muuttamaan elämäsi suunta, ja samalla löydät oman potentiaalin ja tasapainon.

Kuunnellessasi hoitavia ääniä hermostosi rauhoittuu ja aivotaajuutesi laskee matalille taajuuksille, mikä vie syvään rentoutumisen tilaan ja tasapainoon.

ValveMetodin opetusten avulla sinun on helppo antautua, elää nykyhetkessä ja nauttia elämästä.
ELÄMÄNTEHTÄVÄNI ON TUODA MAAILMAAN ENEMMÄN VALOA JA RAKKAUTTA ÄÄNIVÄRÄHTELYJEN AVULLA.
SOIT KAUNIISTI ja VOIT HYVIN.
Hei, olen Merja, valmentaja, äänitaiteilija ja Sound Healer.
Sairastuin vuosikymmeniä sitten tinnitukseen joka lopetti muusikon urani ja rupesin etsimään hoitokeinoja, jolloin löysin oman äänen voiman ja Sound Healingin.
Intohimonani on auttaa muita löytämään oma voima ja autenttinen ääni kehittämäni ValveMetodin avulla, jossa opetan oppimani oivallukset.
Olen myös kirjoittanut kirjan Voimaannuttava ääni ja suosittelen sen lukemista.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit.
Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim ven
I have read and agree to the terms & conditions.